Hyppää sisältöön

Vertaistuki Terhokodissa

Tarjoamme vertaistukea henkilöille, joiden perheenjäsen tai muu läheinen on tai on ollut Terhokodin hoidon piirissä. Vertaistukea tarjoavat Terhokodin koulutetut vapaaehtoiset ja hoitajat.

Keskustelutapaamiset Terhokodissa olevien läheisille

Terhokodin koulutetut vapaaehtoiset järjestävät Terhokodissa potilaana olevien läheisille viikoittaisia keskustelutapaamisia. Tapaamisissa läheisillä on mahdollisuus tavata samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä.

Vertaistapaaminen Terhokodissa läheisesi kuoleman jälkeen

Vertaistapaamisessa sinun on mahdollista kohdata samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, joiden kertomusten ja kokemusten myötä voit saada tasapainoa omille tunteillesi. Kokemukset kootaan ryhmässä muisteluin ja yhteisen jakamisen kautta. Osallistut vapaasti, kertoen ja/tai kuunnellen.

Saat kutsun vertaistapaamiseen automaattisesti kirjeitse noin kolmen kuukauden kuluttua kuoleman tapahtumisesta Terhokodissa. Kutsu lähetetään sinulle, ellet ole kieltäytynyt postin lähettämisestä.

Ryhmiä vetävät osastolla työskentelevät hoitajaparit, jotka ovat saaneet monipuolista koulutusta ja tukea suruun ja menetykseen liittyen.  

COVID19-pandemian aikana vertaistapaamisia ei ole voitu järjestää. Olemme sen sijaan soittaneet läheisille.  

Lasten ja perheiden kuoleman jälkeinen vertaistuki

Terhokoti on mukana Helsingin seurakuntayhtymän järjestämillä perheiden vertaisleireillä.

Viikonlopun mittaiset perheiden vertaisleirit on tarkoitettu perheille, joissa toinen vanhempi on kuollut ja perheessä on alaikäisiä lapsia. Lapsen vanhemman kuolemasta tulee olla kulunut vähintään puoli vuotta ennen ryhmään osallistumista.

Ryhmän tarkoituksena on tarjota lapsille vertaistukea ja mahdollisuutta käsitellä vanhemman kuolemaan liittyviä tunteita yhdessä saman kokeneiden lasten kanssa. Surun käsittely ja kohtaaminen tapahtuvat ryhmissä, jotka on muodostettu lapsen ikä huomioiden.

Leirille osallistutaan aina vanhemman tai muun huoltajan kanssa.

Perheiden vertaisleiritoiminnasta saat lisätietoa Terhokodin perhetyöntekijältä Eija Tuukkaselta.

Sururyhmä aikuisille

Läheisesi kuoleman jälkeen voit halutessasi osallistua Terhokodin sururyhmään. Sururyhmässä tarjotaan mahdollisuutta keskustella, muistella, jakaa kokemuksia ja suunnitella tulevaa, yhdessä vertaisten kanssa. Terhokodin sururyhmään sinut kutsutaan läheisesi kuoleman jälkeen. 

Sururyhmä kokoontuu viisi kertaa. Tavoitteenamme on luoda vapaa tila ryhmäläisille tuoda esiin erilaisia ajatuksia, tuntemuksia ja kokemuksia tässä hetkessä, muistella, viipyä kuluneessa tapahtumissa katsoen samalla tulevaisuuteen. 

Tärkeää on tulla kuulluksi ja kohdatuksi, oman kokemuksen kanssa. Terhokodin sururyhmien toteutuksesta vastaavat sairaanhoitaja Carita Olkkonen ja kouluttaja Miina-Liisa Flinkkilä.