Terhokoti toteutti kuoleman ja surun kohtaamista työpaikalla käsittelevän kyselyn. Saimme 44 vastausta, lämmin kiitos kaikille vastanneille!
Vastaajista suurimman osan mielestä (N=42) läheisen kuolemasta oli luontevaa kertoa työpaikalla ja lähes yhtä moni (N=40) koki luontevaksi kohdata läheisensä kuolemaa surevan kollegan. Suurin osa oli sitä mieltä, että kuolemasta pitäisi puhua avoimemmin ja kaikki vastaajat kokivat itse uskaltavansa puhua kuolemasta. Kaikkien vastaajien mielestä työpaikoille tarvitaan lisää keskustelua elämän pienistä ja suurista käännekohdista.
Työpaikoille toivotaan yhteisiä käytäntöjä
Vastaajat toivat avoimissa vastauksissa esiin ajatuksen siitä, että kuolema on luonnollinen osa elämää ja siitä tulisi puhua yhtä lailla kuin syntymästä, koettiin myös, että kuolemasta puhuminen vähentää kuolemanpelkoa. Kuolemaa vasten peilautuneena elämästä tulee ainutkertaista ja kuolema voi muistuttaa meitä siitä, mikä on meille arvokasta ja tärkeää sekä pysäyttää meidät pohtimaan omaa elämäämme.
Avoimista vastauksista nousi tärkeänä viestinä esiin huomio, että työpaikoille toivotaan yhteisiä käytäntöjä siihen, miten toimitaan, jos työntekijän läheinen kuolee. Käytännöissä tuotiin esiin asioista puhuminen ja tiedottaminen työpaikalla, surukukat ja muut mahdolliset muistamiset. Lisää ymmärrystä toivottiin sairasloman tarvitsemiseen, työkuorman sovittamiseen ja jaksamisen huomioimiseen sairasloman jälkeen. Työpaikoille kaivattiin myös toimintaohjeita tilanteisiin, joissa kollega kuolee.
Surua ei voi suorittaa
Vastauksissa näkyy, että yhteiskunnassamme edelleen osittain ajatellaan, että suru menee ohi lyhyessä ajassa, jonka jälkeen asiat palaavat normaaleihin uomiinsa. Surevan näkökulmasta asia ei usein ole lainkaan näin. Nykyisin surututkimusten mukaan läheisen menettämistä ajatellaan suruprosessin ja vaiheteorioiden sijaan ennemmin elämänkriisinä ja kokonaisvaltaisena kokemuksena, jota ei voi suorittaa. On hyvä muistaa, että suremiseen on yhtä monta tapaa kuin on meitä ihmisiäkin ja se mikä tukee surevan toipumista, on hänelle juuri se oikea tapa.
Suruun vaikuttaa monet asiat kuten esimerkiksi surevan voimavarat, saatavilla oleva sosiaalinen tuki, surevan suhde kuolleeseen läheiseen ja kuolemaan liittyvät olosuhteet. Vaikka läheisensä menettäneiden kokemuksista löytyy paljon yhtäläisyyksiä, ei surulle voida asettaa ulkoapäin mallia tai aikarajoja. Surevan auttamisessa on tärkeää toimia surevan omista tarpeista ja toiveista liikkeelle lähtien ja kohdata hänet kunnioittavasti ja inhimillisesti.
Kohtaamisesta ja myötäelämisestä kansalaistaito
Vastaajat toivat esiin, että läheisen menettäneen oma avoimuus teki puhumisesta helpompaa, mutta surevan kohtaamista ei kuitenkaan koettu aina helpoksi. Kokemus siitä, ettemme oikein tiedä mitä sanoa tai miten olla, näkyi vastauksissa. Vastauksissa pohdittiin myös tuen kestoa ja sitä, että ihmiset ehkä pahoittelevat kerran, mutta sitten aiheeseen ei enää haluta palata. Aihe koettiin edelleen myös osittain tabuna. Kokemukset auttavat meitä kohtaamisissa: ”Ne ihmiset, jotka itse ovat kokeneet jotakin samaa osaavat suhtautua luontevammin”, jolloin on hyvä muistaa, että myös yhdessä jakaminen ja kokemuksista puhuminen synnyttää kokemuksellista tietoa.
Vastaajat toivoivat myös uskallusta kohdata: ”Kohtaamistaidosta ja kyvystä myötäelää pitäisi tehdä kansalaistaito”. Haluttiin myös muistuttaa tässä kiireisessä ajassa meitä aidon kohtaamisen ja läsnä olevan kuuntelun merkityksestä, erityisesti näissä hauraissa ja herkissä hetkissä, jolloin suremme itsellemme rakkaan ihmisen kuolemaa.
Kannattaa tutustua myös Surevan kohtaamisen verkkosivuihin, sieltä löytyy oma osio surevan kohtaamiseen työnantajille: https://www.surevankohtaaminen.fi/sureva-tyoyhteisossa/
Kirjoittaja: Piia Kekäläinen, Terhokodin kouluttaja ja kuvataideterapeutti. Olen taustaltani syöpäsairaanhoitaja ja terveysalan opettaja. Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittäminen on minulle tärkeää, koska toivon, että elämän lopussa saisimme huolenpitoa sekä hyvää hoitoa inhimillisellä ja kokonaisvaltaisella työotteella. Toivon myös, että uskaltaisimme rohkeammin puhua kuolemasta ja elämän merkityksellisistä asioista. Ihmisenä arvostan läsnä olevaa, avointa kohtaamista sekä pysähtymistä toistemme äärelle.
Lisätietoa Terhokodin koulutuksista: Saattohoidon koulutuksia hoitotyön ammattilaisille