Terhokodin osaston huoneet näyttäytyvät monesti hiljaisina. Käytävien varsilla on ovia suljettuina, ihan kuin missään ei tapahtuisi mitään.
Ja kuitenkin juurikin noiden ovien ja seinien taakse kätkeytyy niin monta elämää, paljon tunnetta ja niin monta kohtaloa.
Joskus mietin, mitä kaikkea nämä huoneet ovatkaan kätkeneet sisäänsä ja millaisia tarinoita ne näkemästään kertoisivat. jos osaisivat puhua.
Kertoisivatko huoneet…
Kuolemassa olevasta naisesta, joka ihasteli vuoteestaan ikkunasta näkyvää männyn runkoa, joka näytti joka säässä erilaiselta. Hänestä, joka osasi iloita pienistä asioista ja kertoi olevansa tyytyväinen elettyyn elämäänsä, ei sen päivien määrään vaan kaikkeen siihen, mitä olikaan saanut kokea. Naisesta, joka ei pelännyt kuolemaa, koska ei uskonut sen olevan loppu, vaan alku uudelle.
Vanhemmista, jotka olivat saattamassa juuri aikuisuuden kynnykselle päässyttä poikaansa, jonka elämä tuntui kaikkien mielestä loppuvan kesken. Pojasta, jonka puolesta vanhemmat olisivat antaneet mitä tahansa, jotta tämä olisi saanut elää.
Tai niistä kahdesta pienestä tytöstä, jotka hoivasivat kuolemassa olevaa äitiään harjaten hellästi tämän hiuksia ja silitellen häntä, joka oli ollut heidän elämänsä tuki ja turva.
Tai nuoresta miehestä, joka toteutti vaimonsa pienimmänkin toiveen hänen hiipuessaan pikku hiljaa pois. Miehestä, joka ei halunnut päästää suruaan valloilleen ennen kuolemaa, jotta pystyisi olemaan tukena vaimonsa vierellä loppuun saakka.
Ehkäpä huoneet puhuisivat myös naisesta, joka piti järjestyksestä ja joka lupasi viime töikseen papille mennä taivaaseen varmistamaan, että paikat siellä olisivat varmasti kunnossa ja että, hoitajallekin olisi pullat leivottuna heidän saapuessa hänen jälkeensä.
Ehkä huoneet kertoisivat äidistä, joka vahvan lääkityksen läpi heräsi suukottaman lastaan ja kertomaan viime töikseen, miten paljon tätä rakastaa.
Nämä huoneet kertoisivat kuolemasta, mutta ennen kaikkea ne kertoisivat elämästä.
Siitä, miten ollaan läsnä, rakastetaan, nautitaan pienistä asioista ja nähdään ne oikeasti tärkeät asiat ja läheiset ympärillä.🤍
Kirjoittaja Virpi Mähönen
Terhokodin sairaanhoitaja
Palliatiivisen hoidon asiantuntija