ERÄS JOULUKERTOMUS

En muista mikä vuosi silloin oli, mutta menin tapaamaan nuorta potilastani kotikäynnille. Kotona olivat myös nuoren miehen äiti ja isä. Oli joulunaika. Joulupäivä tai tapaninpäivä – en muista. Satoi sakeasti lunta. Olin käynyt samassa kodissa jo aikaisemminkin ja reitti oli tuttu.

 

Joulun aikaan potilaallani oli voimakasta kipua ja ahdistusta. Olin käynyt parina päivänä peräkkäin tapaamassa ja säätänyt lääkityksiä. Nuori mies muistutti omaa poikaani monella tavoin. Samaistuin vahvasti hänen vanhempiinsa.

Annoin potilaalleni oman puhelinnumeroni. En muista tehneeni sitä aikaisemmin. Joulupäivän ahdistus potilaalla paheni. Sovittiin omahoitaja, joka on yhteydessä vähintään joka toinen päivä. Olin itse puhelinyhteydessä myös tapaninpäivänä. Ahdistus ei pyhien aikaan tahtonut helpottaa.

 

Joulun jälkeenkin oli taas kovia kipuja ja kipulääkitystä lisättiin. Tankattiin punasoluja ja verihiutaleita.

 

Kävin loppiaisen aikaan taas tapaamassa potilasta. Ongelmina olivat hengenahdistus ja yskä. Suu oli kivulias ja haavainen ja sitä hoidettiin lisäämällä kipulääkitystä. Kipu sitten helpottikin.

Viikkoa myöhemmin kävin jälleen kotikäynnillä. Potilas oli virkeä ja hymyilevä. Kuitenkin jo muutamaa päivää myöhemmin yleistila alkoi laskea. Sovittiin hätätilalääkityksestä mikäli hengittäminen muuttuisi kovin työlääksi. Kaksi päivää myöhemmin potilas kuoli kotiin vanhempiensa läsnä ollessa.

 

Joulunaika, potilaan nuori ikä ja samankaltaisuus oman lapsen kanssa tekivät tästä saattohoidosta erityisen. Tuo joulu oli hyvin luminen ja kaunis. Käynnit joulunaikaan tapaamassa perhettä olivat rauhallisia vaikeasta tilanteesta huolimatta. Vanhempien rauhallisuus ja välittäminen tuntuivat lämmittäviltä.

 

Kuitenkin nuoren ihmisen kuolemiseen valmistautuminen joulunaikaan jätti pysyvän jäljen. Muistan hyvin olleeni hyvin surullinen autossa lähtiessäni kotikäynniltä. Suru kohdistui paitsi potilaan tilanteeseen ja hänen vanhempiensa hiljaiseen suremiseen, myös omaan elämääni. Minäkin voisin olla tuossa.

 

Kävin potilaan kuoleman jälkeen keskustelemassa Pirkko Siltalan kanssa siitä, mitä minun mielessäni oikein liikkui tapaamisten aikana.

 

Tapasin myös vanhemmat paljon potilaan kuoleman jälkeen. He kertoivat, että lääkärin punaiset housut tuona jouluna olivat olleet rauhan ja turvallisuuden symboli heille.


Palaa blogilistaukseen