KUOLEMA KOTONA VAI SAIRAALASSA

Suomalaisista joka seitsemäs kuolee kotonaan tai kodinomaisissa oloissa. Heistä suuri osa kuolee tapaturmiin tai alkoholiin liittyviin erilaisiin komplikaatioihin. Etenevää tautia sairastavat kuolevat useammin sairaaloissa. Kotona kuolemiseen liittyy sekä myönteisiä että kielteisiä odotuksia ja mielleyhtymiä. Kuolemista kotona pidetään hyvänä tapana kuolla tutussa ympäristössä läheistensä seurassa. Toisaalta siihen saattaa liittyä potilaiden ja omaisten, sekä osin terveydenhuollonkin pelko hallitsemattomista komplikaatioista ja omaishoitajien totaalisesta väsymisestä.

 

Potilaiden omista kuolinpaikkaa koskevista toiveista tehdyssä tutkimuksessa lähes kaikki kotiin kuolleista (94 %) olivat elinaikanaan ilmaisseet halunsa kuolla kotonaan, kun taas 2/3 sairaalaan kuolleista oli esittänyt toiveen saada kuolla kotonaan. Potilaista jotka joutuivat sairaalaan  2/3 ei ollut saanut kotihoitoa ja lopulta liki kaikki sairaalaan päivystyksen kautta joutuneet kuolivatkin sairaalassa.

 

Toive kuolinpaikasta vaihtelee potilaan voinnin ja oireiden mukaan. Omaiset voivat sairastamisen alkuvaiheissa ja varsin pitkälle sen jälkeenkin ajatella hoitavansa potilaan kotona kuolemaan saakka. Mikäli kuoleminen pitkittyy usean kuukauden mittaiseksi, voi hoitaminen kotona osoittautua liian raskaaksi. Kotona oleva lähiomainen vastaa pääosin potilaan hoidosta, ja puolison hoitaessa yksin toista hoitovastuu käy raskaaksi myös fyysisesti. Kotihoidossa potilaan oirehoitoa suuremmaksi ongelmaksi muodostuukin usein omaisten tukeminen. Omaisten levon puute ja emotionaalisen tuen vähyys ovat yleisimmät syyt potilaan joutumiselle sairaalahoitoon.

 

Yhteiskunnallisten tukiverkostojen vajavaisuuden vuoksi tuen hakeminen kuolevan omaisen hoitamiseksi vaatii vaivannäköä ja sosiaalisia toimintavalmiuksia. Kotihoidon järjestäminen on lisääntynyt vasta kustannuspaineiden myötä kun kotihoidon on katsottu olevan taloudellisesti edullisempaa kuin sairaalahoito.

 

Kuolinpaikkaan vaikuttaa myös potilaan ikä. Vanhemman väestön kohdalla todennäköisyys kuolla vanhustenhuoltolaitoksessa on lisääntynyt. Aiemmin vanhusväestö siirrettiin sairaaloihin kuolemaan. Mikäli potilas oli yli 80 vuotias, hän todennäköisimmin kuoli vanhustenhuoltolaitoksessa. Vanhuksia ei siirretä kuolemaan sairaalaan tutuista hoitopaikoista vaan on pyritty lisäämään vanhustenhuollon valmiuksia itse hoitaa potilaat kuolemaan saakka.

 

Toisinaan sekä kuolevan omaiset että hoitohenkilöstö näkevät kotona kuolemisen hoidon ja tuen ainoaksi oikeaksi päämääräksi. Omaiset itse kokevat usein viimeisten kolmen vuorokauden viettämisen sairaalassa kotihoidon epäonnistumiseksi. Kuitenkin potilaan tai omaisten emotionaalinen tai fyysinen väsymys on indikaatio sairaalahoidolle eikä potilaan siirtyminen sairaalaan viimehetkiksi voi mitätöidä omaisten viikkojen tai kuukausien aikana antamaa kotihoitoa. Kotona hoitamisen ihanne saattaa toisinaan olla lähteenä omaisten tuntemalle syyllisyydelle.

 

Kotihoidon lisääntyessä kuolevia potilaita tulee omaisten hoidettavaksi hyvin eri vaiheissa. Myös hoitoajat kotona ovat pidentyneet. Kotihoidon aikana voi potilaan voinnissa ja olosuhteissa tapahtua monia muutoksia.  Hoitoaikojen ollessa lyhyitä ja kuoleman tullessa melko pian kotiin tulon jälkeen, ongelmat liittyvät lähinnä kipujen ja muiden oireiden hoitoon.

 

Potilasta voi olla kotona hoitamassa lähiperheen lisäksi ystäviä, kotiavustajia, kotisairaanhoitajia ja tuttavia. Perheen tuki potilaalle ja hoitojärjestelmän tuki perheelle muodostaa kotona hoitamisen ytimen.

 

Keskeistä annettavassa tuessa on vastaaminen potilaan ja omaisten esittämiin kysymyksiin ja huoliin. Omaiset, potilas ja lääkäri arvioivat kivun eri tavoin koska arvioivat toisinaan tilanteen eri tavoin. Osin se johtuu omaisten ja potilaan kasvavasta huolesta taudin etenemisen suhteen.

 

Kotikuoleman onnistumiseksi on tärkeää kertoa mitä kuolemaan liittyy, miten kuolema todennäköisimmin tapahtuu ja mitä omaisten tulee kuoleman jälkeen tehdä. Yhtä tärkeää on kertoa mitä omaisten potilaan kuoleman jälkeen ei tarvitse tehdä. Omaisilla saattaa lisäksi olla pelko, että he tekevät virheitä läheisensä hoidossa. Kotona kuolemiseen voi myös liittyä omaisen syyllisyyden tunteita monista tekemistään tai omasta mielestään tekemättä jääneistä asioista.

 

Kuoleminen kotona on helpompaa jos potilas ja omaiset tuntevat olonsa turvallisiksi. Kotikuoleman tukemiseksi seuraavat seikat ovat tärkeitä:

 

  • tuki annetaan suunnitellusti
  • potilas voi tarvittaessa tulla sairaalaan, omaiset tietävät miten tullaan ja minne
  • hoitohenkilöstöllä on perustiedot oirehoidosta jotta omaiset voivat luottaa potilaan saavan kaiken tarpeellisen avun
  • hoitaja tai lääkäri on tavoitettavissa kaikkina vuorokaudenaikoina ja hänellä on edellytykset intensiiviseen hoitosuhteeseen
  • kriisitilanteet on ennakoitu ja niihin on valmistettu myös perhettä
  • kuolemaan liittyvät seikat on ennakkoon käyty läpi potilaan ja omaisten kanssa

 

Sairastaminen ja kuoleminen kotona aikaansaa potilaalle ja omaisille ongelmia, joita sairaalahoidossa kuolevat potilaat eivät kohtaa. Kotona kuolemiseen liittyvät ongelmat saattavat olla hyvin moninaisia. Suomalaisessa hoitojärjestelmässä kotihoito merkitsee esimerkiksi taloudellisesti säästöä yhteiskunnalle mutta lisäkustannuksia perheille. Kotihoidossa potilas itse hankkii lääkkeet ja usein ainakin osan hoitotarvikkeista. Potilasta hoitamaan jäävälle omaiselle on toisinaan vaikea löytää taloudellisesti kestävää pohjaa kotiin jäämiselle. Kuolevan hoitamista ei katsota sairaudeksi eikä se näinollen oikeuta sairauslomaan . On toisaalta vaikea aina määritellä milloin kysymys on omaisen sairaslomaan oikeuttavasta reaktiivisesta masennuksesta.  Osa omaisista irtisanoutuu työpaikastaan jotta voisi jäädä kotiin hoitamaan läheistään. Erityisen saattohoitoloman puuttuminen omaisilta onkin puute.

 

Läheisen sairastuminen, kuolema ja vastuu kotona hoitamisesta, aiheuttaa sairastumisen riskin myös omaiselle. Potilaan puolisot kokevat sairastamisen ja hoidot yhtä voimakkaasti kuin potilaat itse.  Erään tutkimuksen mukaan aviomiehistä kolmannes oli ahdistunut vielä vuosi puolison rintasyöpäleikkauksen jälkeen. Vaikka potilaan itsensä kokema ahdistuneisuus lievittyi ajan mittaan, puolison tuntema ahdistuneisuus jatkui. Syöpään sairastuneiden lasten vanhemmilla todettiin runsaasti erilaisia psykosomaattisia oireita ja alentunutta sosiaalista toimintakykyä. Samaten syöpään sairastuneen vanhempien lapsilla oli vertailuryhmää enemmän masennusta ja itsetuntovaikeuksia. Suurinta osaa sairastamiseen ja kuolemiseen kohdistuvista reaktioista voidaan kuitenkin helpottaa asianmukaisella tuella ja informaatiolla., kunhan se tapahtuu riittävän varhain, on systemaattista ja jatkuvaa.

 


Palaa blogilistaukseen