HOITO-ORGANISAATIO VAI HOITOKULTTUURI

Olen ollut mukana monessa työryhmässä(STM, HUS ym), joissa on pohdittu hoidon järjestämistä. Useassa ryhmässä on puhuttu potilaan hoitopolusta, mutta lopulta päädytty antamaan suositus hoidon organisoimisesta. Ero näiden välillä on siinä, että hoitopolussa mietitään mitä potilas tarvitsee ja sopeutetaan hoidon järjestäminen tarpeiden mukaiseksi. Organisaatiolähtöisessä ajattelussa rakennetaan systeemi ja koitetaan saada potilaat istutetuksi siihen.

 

Terveydenhuoltolaissa määrätään, että sairaanhoitopiirien tehtävä on sovittaa yhteen terveyspalvelut siten että ne palvelevat väestön tarpeita (§ 33). Mitkä voisivat olla kuolevan väestönosan (siis meidän kaikkien siinä vaiheessa) tarpeita? Kun olen kerännyt eri puolilta maata kirjallisesti 90 kertomusta saattohoidon toteutumisesta, tarpeita ovat olleet kärsimyksen lievitys, turvallisuus ja palvelujen saatavuuden takaaminen sekä terveydenhuollon ammattilaisten osaaminen ja potilasta arvostava käyttäytyminen.

 

Kärsimyksen lievitys edellyttää sekä osaamista että resursseja toteuttaa osaamista. Jos hoitoyksikkö osaa hoitaa, mutta sillä ei ole aikaa tehdä sitä, ei lievitystä synny. Turvallisuus syntyy luottamuksesta ja hoitosuhteesta. Osaavakaan ihminen ei synnytä turvallisuutta, jos häntä ei tavoita. Eikä hoitosuhdetta muodostu, ellei olemassa ole kontaktia. Arvostava käyttäytyminen ja potilaan kuuleminen vaatii hoitavalta ihmiseltä asennoitumista ja sitoutumista hoitosuhteeseen.

 

Mitä minä haluaisin omalta hoidoltani? Olisi mukava, jos voisin tavata ystävällisen ja turvallisen ammattihenkilön, jolle voisin kertoa huolistani ja ongelmistani. Minulla olisi sellainen tunne, että vaikka hän onkin terveydenhuollon ammattilainen, minun hyvinvointini kiinnostaa häntä. Toivoisin hänen myös asennoituvan niin, että hän olisi valmis näkemään hieman vaivaa jos sillä olisi merkitystä minun hyvinvoinnilleni. En kuitenkaan haluaisi olla riesa. Toivoisin voivani luottaa hänen ammattitaitoonsa ja arviointikykyynsä. Toivomassani hoidossa henkilö kuuntelisi mitä haluan ja olisi valmis joustamaan pikemmin omista periaatteistaan kuin vaatisi minua luopumaan omistani.

 

Ymmärrykseni mukaan potilaan hoitopolku muodostuu siten, että arvioidaan mikä minua vaivaa. Sitten pohditaan kuinka siihen voidaan vaikuttaa. Koko ajan pidetään silmät avoimina ja kuulostellaan mikä minun oma tuntemukseni on. Kun arviot on tehty, minulle tarjotaan parasta mahdollista hoitoa. Koko ajan joku henkilö tai taho on selkeästi ilmaisten vastuussa koko minun hoidostani / hyvinvoinnistani. Kun hoitolinja tai paikka muuttuu, edeltävä yksikkö vastaa hoidostani kunnes minut on saatettu hyvin informoidun toisen hoitoyksikön huomaan joka taas kuuntelee minua ja suunnittelee parhaan mahdollisen hoidon ja pitää minuun hyvän kontaktin.

 

Kun kaikki hoito on annettu ja todetaan, että nyt kohta kuolet, hoitopolku jatkuu sikäli samanlaisena, että joku kysyy, kertoo ja pitää kontaktin. En halua etenkään tässä vaiheessa joutua jäämään oman arviointini varaan vaan juuri nyt kaipaisin turvaa ja ylläpitoa.

 

Valviran johtaja Tarja Holi kertoi minulle tänään, että Valvira on kiinnittänyt huomiota siihen, että terveydenhuollossa potilaalle jätetään liian suuri oma vastuu hoidon toteuttamisesta. Erityisesti kun potilas on kovin hauras ja haavoittuvainen, kuten vanhukset ja kuolevat potilaat.

 

Lain mukaan vastuu on sairaanhoitopiireillä. Niiden tulisi varmistaa, että potilas saa hyvän ja asianmukaisen hoidon paitsi sairaalan omassa piirissä, myös silloin kun hänet ohjataan jatkohoitoon. Tätä tarkoittaa hoitopolku.

 

 


Palaa blogilistaukseen