MITÄ TOIVOISIT ELÄMÄLTÄSI

Usein kysytään, mitä ihminen vielä toivoo kun hän on kuolemassa. Melkein yhtä usein vastaus on, että tehdä niitä asioita joita terveenä ollessaan pitää itsestään selvinä. Syödä normaalia ruokaa, katsoa TV:tä, keskustella perheen kanssa, ja kenties hieman kävellä ulkona.

 

Toisaalta toivotaan, että ei olisi kuolemassa. Ja kun kuolema ei ole vältettävissä, toivotaan että läheiset selviytyisivät kuolemaa edeltävistä ja sitä seuraavista hetkistä mahdollisimman hyvin. Toiveet arkielämästä nousevat mieleen, kun niiden toteutuminen on hankaloitunutta tai mahdotonta.

 

Olisi varmaan hyvä pohtia hyvän elämän piirteitä silloin, kun niihin voi vielä vaikuttaa. Mutta ne eivät tunnu niin tärkeiltä vielä siinä vaiheessa. Oman kuoleman pohtiminen ennakkoon suhteuttaa usein asioita. Se ei tarkoita sitä, etteikö voisi pohtia uraa tai uuden auton hankkimista tai lomamatkaa. Asettuessaan sellaiseen asemaan, jossa ajattelee olevansa kuolemassa joutuu pohtimaan muita ihmisiä ja suhdettaan heihin.

 

Helsingin Sanomissa oli haastattelu, jossa tutkija on 24 tunnin ajaksi asettunut psykiatrisen sairaalan eristykseen. Siinä kävi ilmi kuinka merkitykselliseksi jo näin pieni irtautuminen muodostui ja kuinka se muutti ajattelua.

Kun nuori ihminen ajattelee omaa kuolemaansa, se on mahdollinen mutta epätodennäköinen asiaintila joka toteutuessaan on epäoikeudenmukaista. Keski-ikäinen näkee jo fyysisen heikkenemisensä ja alkaa aistia, että omakin kuolema on paitsi mahdollinen, myös todennäköinen. Vanhana alkaa pikkuhiljaa selvitä, että loppu lähenee. Kaikki merkit kertovat siitä.

 

Muutama vuosi sitten kirjoitettiin henkilöstä, joka luopui kaikesta tavarasta ja otti niitä takaisin käyttöön yhden päivässä. Myöhemmässä haastattelussa hän kertoi suhteensa elämään ja tavaroihin muuttuneen pysyvästi.

Jos ajattelisi, mistä asioista tai ihmisistä olisi valmis luopumaan ja missä järjestyksessä. Se saattaisi kertoa siitä, mitä elämältä toivoo. Luopuisitko mieluummin uudesta autosta vai isoäidistä. Urasta vai avioliitosta. Kuinka menettelisit Sofien valinnassa, jossa olisi valittava yksi lapsistasi jatkamaan elämäänsä. Vai olisitko valmis uhraamaan itsesi jonkun lähimmäisen puolesta.

 

Myös arkipäivän tapahtumia voi asettaa riviin ja pohtia, mistä olisin valmis ensimmäisenä luopumaan.

 

Kun pohtii omaa elämäänsä, voi myös miettiä millainen kertomus minusta jää jäljelle. Ja ketä se mahdollisesti kiinnostaa ja kuinka kauan. Moni menestynyt tutkija tai poliitikko tai yrittäjä kertoo 60-vuotishaastattelussa katuvansa sitä, että lapset jäivät liian vähälle huomiolle. Minkä sille enää teet, kun lapsia ei kiinnosta tulla katsomaan tehostetun palveluasumisen yksikköön kun pappa siellä istuu päiväsalissa tai omassa huoneessaan.

 

Kuolemasta on sanottu, että se on demokraattinen. Ketään se ei jätä. Se myös asettaa kaikki samaan asemaan. Kipujen lievitys, sängyssä kääntäminen, vessaan pääsy ja mehulasi yöpöydällä muuttuvat yhtäkkiä arvaamattoman tärkeiksi. Samoin se, että joku ihminen välittäisi siitä että kuolet.

 

Näitä voi miettiä ja valmistella omaa kuolinvuodettaan.


Palaa blogilistaukseen