EKSYKSISSÄ KAIKEN AIKAA

Aika on suhteellinen käsite. Niin on paikkakin, sen huomasin. Olimme jälleen kerran saattohoidon koulutusmatkalla Miia Salosen kanssa. Saattohoito kuntoon hanke on vienyt ja vie meitä ympäri Suomea. Huomasimme olevamme Pendolino junassa menossa kohti Nivalaa. Kartalla matka näytti lyhyeltä, mutta kuusi tuntia sinne ja kuusi takaisin näytti, että 10 cm kartalla on maastossa paljon pidempi.

 

Vaikka olemme kulkeneet vuosia eri välineillä sinne ja tänne, aina olemme eksyksissä. Junassa oli aikaa suunnitella seuraavia matkoja. Pitää päästä Kannukseen. Mielestäni selkein reitti oli lentämällä Kokkolaan ja siitä edelleen vuokratulla autolla perille. Junan nettiyhteys pätki, mutta lopulta sain ostetuksi Finnairilta lentoliput kun pyyhälsimme junalla Kannuksen aseman ohi.

 

Kittilän yhteyksiä en uskaltanut enää varata. Hiihtokaudella sinne voi lentää useita kertoja päivässä, mutta toukokuussa ja elokuussa tilanne on toinen. Olisiko viisainta mennä junalla Kolariin ja sieltä bussilla Kittilään. Vaiko lentää Rovaniemelle? Onneksi netti kaatui. Kotona huomasin, että pääseehän Kittilään lentämällä jos ei välttämättä halua mennä torstaina.

 

Paluumatkalla Nivalasta Miia lähetti terveisiä Nilsiästä. Vaikka olimme samassa junassa, Miia oli Savossa ja minä Pohjanmaalla.

 

On ihme, että olemme koskaan löytäneet kotiin. Muistan värjötelleeni räntäsateessa Tuurin seisakkeella, vaihtaneeni väärään suuntaan lähtevään junaan, ajaneeni tarkoitetun junaseisakkeen ohi ja kävelleeni 4-5 km asemalta koska kartassa päämäärä näytti olevan niin lähellä.

 

Toisia ihmisiä siunataan suuntavaistolla, toisia odotellaan illan pimennyttyä suunnistuskilpailun maalipaikalla, kun lähtö oli ollut aamulla. Itse kuulun jälkimmäisiin. Tapio Pajusen kanssa moottoripyöräretkillä en koskaan saanut ajaa ensimmäisenä.

 

Varmaankin tähän liittyy jokin syvä psykologinen myönteinen puoli. Luulisi jonkinlaisen kompensaatio mekanismin toimivan. Eksyksissä oleminen kehittää luonnetta.


Palaa blogilistaukseen