ONKO HUONO KIVUNHOITO RIKOS

Oikeustieteen tutkija Kimmo Nuotio Helsingin Yliopistosta kirjoittaa äskeisessä artikkelissaan (27.6.2014), että lääkäri joka ei tarjoa hyvän lääkintäkäytännön mukaista kivunlievitystä, voisi joutua vastuuseen pahoinpitely- tai vammantuottamissäännösten nojalla. Kysymys on laiminlyöntirikoksesta. Ammattihenkilö, jolla on tiedot ja valtuutus lievittää kärsimystä ei toimi häneltä vaaditulla tavalla. Jos lääkäri itse ei hallitse kivun lievitystä, hänen tulee pyytää konsultaatiota tai siirtää potilas hoitoon jossa lievitys onnistuu.

 

Sama ajattelu voitaisiin laajentaa koskemaan muutakin kärsimyksen lievitykseen liittyvää toimintaa. Toimitaanko oikein, kun ei tarjota potilaan tilanteen vaatimaa laadukasta saattohoitoa kuolevalle potilaalle? Voidaanko potilaat asettaa eriarvoiseen asemaan palveluntarjoajan puolelta? Onko esimerkiksi ikä tai sosiaalinen asema seikka, johon voidaan vedota palvelujen tarjonnassa. Onko kuolevan ihmisen kärsimys sellainen perusoikeuksia loukkaava tila, jossa ei voida vedota taloudellisiin tekijöihin?

 

Potilaan itsemääräämisoikeus, potilaslaki ja kansalaisten tasavertaisuus ovat tekijöitä, joita ei kenties ole otettu palveluja järjestettäessä riittävästi huomioon. Uudemman lainsäädännön mukaan potilailla on myös oikeus lisääntyvästi valita missä hoito toteutetaan.

 

Kestämätön kivulias kuolema voidaan mahdollisesti Nuotion mukaan nähdä tietynlaisena ihmisarvon loukkauksena. Kansainvälisestikin on viime vuosina korostettu, että puutteellinen tai osaamaton saattohoito on ihmisoikeusloukkaus. Nuotionkin mukaan kuolemiseen liittyvä kärsimys voi tasoltaan olla vastaavaa kuin kidutuksessa.

 

Sairaanhoidossa tapahtuu jatkuvaa polarisoitumista, missä hyväosaiset voivat käyttää kaikkia julkisen ja yksityisen sektorin palveluita ja etenkin iäkkäämmät ja vähävaraisimmat ovat niiden palveluiden varassa joita yhteiskunta voi tarjota. Saattohoidossakin on nähtävissä samanlaista kehitystä.

 

Vaikeasti sairaat ihmiset ovat haavoittuvaisia ja heidän omaisensa usein kyvyttömiä vaatimaan sellaista apua, mitä vaikea tilanne edellyttäisi. Professori Marja-Liisa Honkasalon mukaan kun korostetaan ihmisten omaa valintaa myös sairaanhoidossa, huono-osaisimmat jäävät usein paitsioon.

 

Kuten Honkasalo toteaa, se että organisaatiota kasvatetaan, ei takaa ihmisten saaman avun lisääntymistä. Ymmärrys siitä, mitä ihminen kuolemaa lähestyessään tarvitsee, on oleellisempaa. Rikosoikeudelliset prosessit potilaiden oikeuksien takaamiseksi eivät myöskään ole niitä toimia mihin tulisi ryhtyä. Pikemmin olisi aika herätä näkemään, että edelleen ihmiset kärsivät aivan turhaan tilanteissa, jotka olisivat hyvin hoidettavissa.


Palaa blogilistaukseen