LÄÄKÄRIKSI TERHOKOTIIN

Kaksi hiirtä putosi kermakannuun. Toinen hiiri tunsi, että tilanne on toivoton. Kannusta ei voi päästä pois, joten hiiri luovutti ja hukkui. Toinen hiiristä rimpuili kaikin voimin hukkumista vastaan. Kerma muuttui hiiren polkemana voiksi ja hiiri kipusi astiasta pois. (elokuvasta ”Ota kiinni jos saat”).

 

Terhokoti etsii parhaillaan lääkäriä, jolla olisi halua, kykyä ja rohkeutta toimia silloin kun monen mielestä tilanne on toivoton. Kaivataan kermaa polkevaa hiirtä.

 

Saattohoidon ydin ja samalla keskeinen ongelma on saako ihminen kuolla. Aktiivisen kuolinavun myöntämistä vastustetaan sillä, että elämä sinänsä on arvokasta ja ylläpidettävää.  Tämä näkemys voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Useimmiten huono saattohoitokin on liiallista varovaisuutta elämän loppuessa. Olen usein hoitanut potilaita, joilla viime hetkillä suoli tukkeutuu tai lima ja heikko keuhkojen toiminta vähitellen ahtauttaa hengitystä. Tässä tulee saattohoidon erityisyys. Tulee olla rohkeutta olla paikalla, tuoda turvaa ja lääkitä riittävästi.

 

Kun itse aloitin 1.12.1993 saattohoitolääkärinä, harvalla oli taitoa ja kykyä olla kuolevien ihmisten tukena. Ei minullakaan. Ehkä kuitenkin oli rohkeutta jäädä paikoilleen. Kaksikymmentä vuotta on tuonut muutoksia sekä siihen ympäristöön ja kulttuuriin missä saattohoitoa toteutetaan, mutta myös kokemusta ja taitoa.

Kuolemisen läheisyys muuttaa koko hoitamisen ajattelua. Usein kysymys on, jatketaanko toiveikkaina turhia yrityksiä hakea selityksiä tilanteelle ja ylläpidetäänkö koko perheen epätoivoa vai annetaanko ihmisen kuolla. Kuoleman salliminen ei tällöin ole epäonnistuminen vaan kaiken tarkoitus. Saattohoitotilanteessa toive usein lopulta on, että ihminen olisi saanut kuolla sillä tavoin että olisi sattunut mahdollisimman vähän ja mahdollisimman vähän aikaa.

 

Saattohoitokodissa, kuten Terhokodissa hoitamisen asenteen, osaamisen, kokemuksen, ympäristön ja kulttuurin luominen on ollut pitkä prosessi. Ympäristön muokkaaminen on tapahtunut ajatellen paitsi käytännöllisyyttä, myös esteettisyyttä. Koska saattohoito on lämmön ja turvan tuomista kuolevalle ihmiselle ja hänen läheisilleen, myös sen tilan jossa hoitaminen tapahtuu kuvastettava sitä.

 

Hoitokulttuurin ja hoitamisen asenteen on myös heijastettava perimmäistä päämäärää. Se vaatii paljon hoitajilta ja lääkäreiltä. Potilaista on välitettävä. Se, että kärsimys lievittyy tuntuu myös hoitoyhteisöstä hyvältä ja arvokkaalta. Se että potilaan huono olo ahdistaa ja vaivaa hoitajia ja lääkäreitä tulee olla hyvä asia. Ilman sitä ei ole hyvää saattohoitokulttuuria. Myös johtamisessa työtä tekevien tukeminen ja itsenäisen työn tekemisen mahdollistaminen kuuluvat tähän samaan. Hyvä saattohoitoyhteisö on tasavertaisten ammattilaisten kokonaisuus, jossa kukin hoitaja tietää mitä ja miksi tekee.

 

Nyt siis haetaan lääkäriä, jolla olisi halua tehdä saattohoitotyötä. Aikaa on kasvaa ja opetella. Tärkeintä on asenne. Käytännön asiat voi aina opetella. Saattohoitokodit ovat yksinomaan saattohoitoa varten luotuja hoitopaikkoja. Se pätee myös kotona tarjottavaan saattohoitoon. Niissä työskentelevät ihmiset, työntekijät ja vapaaehtoiset, ovat tulleet sinne useimmiten työn luonteen houkuttelemana  ja valmiina kehittymään työssään ja sitoutumaan siihen. Yli kaksi vuosikymmentä saattotyötä on muokannut hoitokulttuurin sellaiseksi, johon uusi työntekijä voi solahtaa.

 


Palaa blogilistaukseen