Saattohoidosta mediassa

Saattohoito ja kuolema nostattavat helposti tunteita. Aivan viime päivinä on keskusteltu niin Ylessä, Helsingin sanomissa, Aamulehdessä kuin vaikkapa Imagessa kuolemista koskettavista kysymyksistä. Helsingin sanomissa uutisoitiin Yhteisvastuukeräyksen keräysmateriaalin herättämistä tuntemuksista. Imagessa yhdistettiin kivun hoito ja eutanasia. Aamulehdessä kirjoitettiin saattohoitoarpajaisista, missä tuuri ratkaisee millaista hoitoa saa. Yleisradion nettisivuilla puolestaan käydään sanavaihtoa elämän lopun hoitoratkaisuista.

 

Julkiselle keskustelulle kuvastavaa on, että mielipiteistä ollaan ehdottoman varmoja, vaikkei tiedettäisi mistä puhutaan. Asioita saatetaan myös melko mielivaltaisesti yhdistellä. Imagen kirjoitus kipupumpusta ”kätkettynä eutanasiana” oli paitsi harhaanjohtavaa, myös vahingollinen potilaille. Kirjoituksessa syy-seuraus logiikka oli kääntynyt päälaelleen. Se että hieman ennen kuolemaa saatetaan kipujen lisääntymisen ja nielemisvaikeuksien sekä pahoinvoinnin vuoksi annostella lääkkeet infuusiona ihon alle tai suoneen, ei tarkoita että niillä aikaansaataisiin tai pyrittäisiin aikaansaamaan joudutettu kuolema. Oireiden lisääntyminen ja nielemisrefleksin heikkeneminen ennustavat lähestyvää kuolemaa ja lääkityksen antotapaa (ei välttämättä annosta) joudutaan vaihtamaan. Annostelutavan muutos ei ole kuoleman syy vaan kuolemaan johtavan sairauden seuraus ja sen aiheuttamien ongelmien hoitoa.

 

Ylen nettisivujen keskustelussa pohditaan onko inhimillistä elämän lopulla olla antamatta suonensisäistä nesteytystä kuolevalle potilaalle. Nesteyttämättä jättämistä luonnehditaan passiiviseksi eutanasiaksi. Todellisuudessa elämänsä loppua lähestyvä potilas ei enää voi hyötyä kaikista niistä hoidoista, jotka elämän jossain toisessa vaiheessa saattaisivat olla välttämättömiä. Kuolevan ihmisen elimistö ei ota vastaan nestettä vaan annettu nesteytys kertyy turvotukseksi kudoksiin tai ruumiinonteloihin ja lisää kipuja ja heikentää elämän viime hetkien mukavuutta.

 

Yhteisvastuukeräyksen kuvamateriaali on myös kirvoittanut kriittisiä kommentteja. ”Niistä puuttuu sen hyvän työn arvostus, mitä me saattohoitajina teemme”. Seurakunnissa on oltu hämmentyneitä kuva-aineiston ahdistavuudesta. Kuvien tarkoitus onkin herättää ihmiset pohtimaan kuolemaa ja siihen toisinaan liittyvää kärsimystä. Monet ovat tottuneet siihen, että kuolemaa koskettavissa artikkeleissa tai ohjelmissa on kuvattu kädestä kiinni pitämistä, lepattavia kynttilöitä tai hymyileviä hoitajia ja potilaita. On haluttu ajatella kuolemista kauniina ja hienona hetkenä, jossa inhimillinen lämpö luo turvaa ahdistavaan hetkeen. Näinhän olisikin hyvä, mutta usein kuoleminen ei tapahdu näin. Tästä syystä Yhteisvastuukeräys kerätäänkin saattohoidon kohentamiseksi.

 

Aamulehdessä kolumnisti kirjoitti saattohoidon arpajaisista, joihin moni haluamattaan osallistuu. Eikä kyse aina ole edes siitä, tapahtuuko hoito korkeatasoisessa keskussairaalassa tai pienen kylän syrjäisessä hoivakodissa. Ei ole takuita siitä, että saa sellaista hoitoa mitä kuollessaan toivoisi ja mihin kullakin tulisi olla oikeus.

 

Eutanasia on keskustelunaiheena usein kiinnostavampi kuin saattohoito. Kun puhutaan saattohoidosta, usein käy niin kuin kävi minulle Lappeenrannasta radioidussa saattohoitoillassa. Kun kysyttiin pitäisikö säätää laki saattohoidosta, sanoin että pitäisi. Sain samat kommentit kuin aina aikaisemminkin : ”Ei kaikkea pidä säätää lailla. Pitää muuttaa yhteiskunnan arvoilmapiiriä ja lähimmäisestä huolehtimista.” Kenties on joitakin ihmisoikeuksiin liittyviä seikkoja, kuten oikeus kärsimyksettömään kuolemaan, joista kuitenkin pitää säätää lailla. Kun me emme muutoin usko !


Palaa blogilistaukseen