A, B ja C vaikeusasteen saattohoidossa

Saattohoidon vaativuus ei liity yksinomaan oireiden hankaluuteen. Terhokodissa on lisätty nimenomaan henkisen ja sosiaalisen tuen tarjontaa. Hoitajissa on mm lasten erityiskysymyksiin perehtynyt sekä logoterapiaan perehtynyt työntekijä. Terhokodin ajattelutavan mukaan on tärkeää tarjota säännöllistä tukea jo varhaisessa vaiheessa, eikä keskittyä vain ongelmien ratkaisuun niiden jo kärjistyttyä. Ikä tai fyysisten oireiden vaikeus eivät voi olla ainoita hoidontarvetta määrittäviä tekijöitä.

 

Saattohoidossa on pitkään kuljettu eteenpäin kohti potilaan parempaa hoitoa elämän lopulla. HYKS alueella laadittiin saattopotilaan hoitopolku, jossa määriteltiin eri hoitotasot potilaan tilanteen mukaisesti. Siinä noudatettiin sosiaali- ja terveysministeriön jaottelua aakkostasoihin A, B ja C. Niistä A tarkoitti perustasoa, jonka tulisi toteutua kaikissa hoitopaikoissa, B keskitasoa jota edustavat mm kunnallisten sairaaloiden saattohoito-osastot ja kotisairaalat ja C puolestaan on korkein taso, jolla tulee kyetä vastaamaan kaikkiin saattohoitopotilaan ongelmiin. Sellaisiksi hoitopaikoiksi katsottiin saattohoitokodit (kuten Terhokoti ) ja yliopistollisten sairaaloiden palliatiiviset yksiköt.

 

Olin itse tuomassa ajattelumallia, ja kaikki näytti ihan hyvältä. Kunnes mallia ruvettiin tuomaan käytäntöön. Huomasin yllätyksekseni, että C taso tulkittiinkin siten, että saattohoitopotilaalla tuli asioiden olla todella huonosti ennen kuin siihen turvaudutaan. Karrikoiden alle 25 vuotiaat kuuden lapsen yksinhuoltajaäidit, jotka olivat kuolemassa kivuliaasti ja täysin epätoivoisina katsottiin oikeutetuiksi tämän tason hoitoon.

 

Ne potilaat, jotka aiemmin olivat päässeet saattohoitokotitasoiseen hoitoon, eivät enää sinne päässeetkään. Avohoidon puolella potilaat pääosin siirrettiin kotisairaaloiden ns soittolistoille, missä heillä on mahdollisuus ottaa yhteyttää hoitavaan tahoon jos ongelmia ilmenee. Se mm Terhokodin kotisairaanhoidossa käytetty periaate, että kuoleva ihminen ja hänen läheisensä tarvitsevat psyykkistä tukea likipitäen aina ja annettuna säännöllisesti (ja pyytämättä erikseen) näyttää katoavan.

 

Saattohoitokotityyppisen hoidon suhteen ollaan tulossa uuteen tilanteeseen. Vain harva helsinkiläinen saa enää nykyään Terhokodin kotisairaanhoitoa. Nähdäkseni tämä perustuu lähestyvän kuoleman väärinymmärtämiseen. Kuolemaa ollaan taas medikalisoimassa. Palataan siis yksi askel taaksepäin siihen tilanteeseen, joka vallitsi 1980-90 luvuilla. Juuri kun laaja kotisairaanhoitoverkko oltiin Terhokodissa saatu luoduksi.

 

Kotisairaalat tekevät hyvää työtä myös kuolevien potilaiden hoidossa. Samaten muut saattohoitoa tarjoavat yksiköt. Näkisin kuitenkin, ettei ole aiheellista näivettää Terhokodin kotisaattohoitoa. Sen tarjoamaa psykososiaalista tukea ja siihen liitettyä oirehoitoa sekä omaisten tukea tarvitaan vielä. Ihmisen lähestyvä kuolema kaipaa useimmiten tukea ja turvaa. Tämä on Terhokodin erityisosaamista.  Jos Helsinki hiljalleen vetää kaupunkilaisilta mahdollisuuden käyttää Terhokodin palveluita, Terhokoti supistuu pelkäksi saattohoito-osastoksi.


Palaa blogilistaukseen