Masennus ja sekavuus

Kuolemaa lähestyvä potilas saattaa kärsiä monenlaisista psykologisista tai elimellistä alkuperää olevista ajatustoiminnan ja tunne-elämän häiriöistä. Osa oireista on väliaikaisia kriisireaktioita, osa tautiin liittyviä elimellisiä muutoksia ja osa pitkäaikaisempaa psyykkistä kärsimystä aiheuttavia oireita. Psyykkiset oireet voivat liittyä aikaisempiin psyykkisiin sairauksiin tai potilaalle ominaiseen tapaan kohdata elämässään tapahtuvat muutokset. Ne voivat olla myös yhteydessä vaikean etenevän sairauden perheessä tai muussa sosiaalisessa elämässä aiheuttamaan myllerrykseen.

 

Oireet ovat usein hämmentäviä ja toisinaan läheisiä jopa pelottavia. Tuttu ihminen saattaa muuttua luonteeltaan toisenlaiseksi tai käyttäytymiseltään oudoksi. Sen tiedostaminen, että kyseessä on sairastamiseen liittyvä piirre, joka ei johdu useinkaan hoitoon osallistuvista läheisistä saattaa olla helpottavaa.

 

 Psyykkiset ja fyysiset oireet vaikuttavat lähes poikkeuksetta toisiinsa: kipu lisää masennusta ja ahdistusta, ja masentuneisuus laskee kipukynnystä ja saa kivun tuntumaan pahemmalta.

 

 Läheisille potilaan viime viikkojen kenties suuretkin psyykkiset muutokset ja koko minuuden mahdollinen katoaminen ovat hyvin ahdistavia kokemuksia. Myös hoitohenkilökunnalle potilaan sekavuus ja kommunikointikyvyn, omatoimisuuden ja aloitekyvyn heikkeneminen asettaa suuria vaatimuksia.

 

 Saattopotilasta voidaan pitää masentuneen, jos hän on sulkeutunut, vetäytyy kontakteista ja ilmaisee kysyttäessä olevansa masentunut suuren osan aikaa. Myös runsas itkuisuus voi olla masennuksen piirre. On tärkeää huomata, että potilaan ilmaisema halu kuolla ei välttämättä ole ilmaus masennuksesta. Kyseessä voi olla myös olosuhteiden perustelema   toive vaikeassa tilanteessa, jonka potilas toivoo päättyvän.

 

 Sekavuus on saattopotilailla yleinen oire; jonkinasteisia ajatustoiminnan häiriöitä ennen kuolemaa ilmenee 70–90 %:lla saattopotilaista. Sekavuus ilmenee saattopotilailla usein keskimäärin noin 2-3 viikkoa ennen kuolemaa. Sen syitä ovat yleisimmin:

  • lääkkeet
  • hapenpuute
  • aineenvaihdunnan häiriöt
  • keskushermoston sairaus
  • infektio

 Sekavuuden hoidon yleiset tavoitteet ovat potilaan rauhoittuminen ja levottomuuden väheneminen sekä kommunikaatiokykyjen palauttaminen. Saattopotilaan kohdalla tavoitteena on sekavuuden ja levottomuuden vähentäminen ja siten myös omaisten kärsimyksen lievittäminen. Joissakin tilanteissa hoidon perusteena voi olla ympäristön rauhoittaminen, jos sekava potilas on kovin rauhaton ja äänekäs.

 

 Potilaan yleishoidossa rauhoittaminen ja läheisten pitäminen ajan tasalla ovat tärkeintä. Saattopotilaan kohdalla elektrolyyttihäiriöiden korjaaminen tai nesteyttäminen auttaa harvoin eivätkä ne siksi ole tarpeen. Rauhallinen, tuttu huone ja hoitohenkilökunnan ja omaisten asiallinen ja tasainen käytös lisäävät potilaan orientaatiota ja rauhoittavat häntä.


Palaa blogilistaukseen