Kuolema kirjallisuudessa ja todellisuudessa

Juuri luettuani Philip Rothin kirjan nöyryytyksestä tartuin Antonio Tabucchin kirjaan ’Kertoo Pereira’. Roth kirjoitti 66 vuotiaasta näyttelijästä joka menettää kykynsä tulkita roolejaan ja päätyy nöyryyttävän suhteen kautta kuolemaan. Tabucchi, tai oikeammin fiktiivinen Pereira puolestaan pohtii kuolemaa ja ylösnousemusta. Hän ei jaksa uskoa että sielun lisäksi myös se läski joka ympäröi hänen sieluaan ylösnousisi. 

 

Kuolema on kirjallisuudessa kuin rakkaus iskelmissä. Voit luoda teoksen ilman sitä, mutta sen saaminen kiinnostavaksi on vaikeaa. Kuolema ja rakkaus, kenties vastakohtina tai kenties saman asian eri puolina, eivät lakkaa innostamasta.

 

Olin eilen ystäväni Jukan hautajaisissa.  Jukka kuului Martti-kerhoon, joka on seitsemän miehen muodostama yhteenliittymä. Tai siis nykyään kuuden, joskin Jukka kulkee sieluna mukanamme. Rakkaus ja kuolema tuli sielläkin mieleen, kun katsoin Jukan isää Paavoa kantamassa poikansa arkkua. Olen herkkä muutoinkin, mutta tuolloin itkuiseen mieleeni tuli, ettei ole raskaampaa taakkaa isälle kuin kantaa lapsensa arkkua.

 

Olisin halunnut kertoa, kuinka Jukan kanssa viime kesänä istuimme kaupungilla iltaa. Jukka ei paljoa enää puhunut. Joimme olutta. WC:ssä jouduin avustamaan.

 

Leo Tolstoi kirjoittaa Ivan Iljitsin kuolemassa kuolevan kysyessä miksi hän kuolee vastauksen olevan ei miksikään, muuten vain. Ei ole suurta suunnitelmaa. Sattuma säätelee kuka kuolee ja kuka elää.

 

Jukan hautajaisissa me Martit pohdimme, että me joudumme vähitellen hautaamaan toisemme. Ei keskusteltu järjestyksestä, vain siitä että näin on.

 

Rothin kirjassa näyttelijän tragedia on menettää kykynsä ja samalla elämänilonsa ja merkityksensä. Vain takertuminen suhteeseen, joka on jo alusta alkaen tuomittu johtavaksi lopulliseen nöyryytykseen antaa hetkellisen illuusion onnesta. Sitäkö on vanheneminen? ”Leuka rintaan ja kohti uusia vastoinkäymisiä.”

 

En saa mielestäni Paavon katsetta, kun hän arkkua kantaessaan kulki aivan vierestäni. Olisin halunnut koskettaa häntä olkapäähän, mutten uskaltanut. Arkku olisi saattanut pudota.

 

Kaikki me kuolemme. Sattumanvaraisessa järjestyksessä , ilman erityistä syytä. Jukka halusi, että muistelisimme hyvällä. Kaikkea sitä mukavaa ja hauskaa.

 

”Always look at the bright side of life (and death)” (Monty Python).


Palaa blogilistaukseen