Saattohoito bisneksenä

Terveydenhuollosta ja eritoten hoivapalveluista on tullut kannattavaa liiketoimintaa. Vanhustenhoito ja vähitellen sairaanhoidon peruspalvelutkin ovat olleet siirtymässä voittoa tuottaville liikeyrityksille. Keskittymisen myötä Suomessakin palvelujen tuottaja usein alkaa olla kansainvälinen sijoitusyhtiö. Myös saattohoidon suhteen on herätetty kysymys yksityistämisestä. Turussahan saattohoito jo kilpailutettiin ja nyt kiistellään hoidon tasosta. Viimeksi Aki Linden puuttui Lääkäripäivillä 9.1.2012 vaaroihin, joihin potilaan unohtuminen rahan hallitessa joutuu.

 

Saattohoidon eroa kaupallisen ja ei kaupallisen toimijan tuottamana on pohdittu mm USA:ssa. Vuonna 2010 ilmestyneessä raportissa todettiin, että taloudelliseen voittoon pyrkivissä yksiköissä oli selvästi vähemmän hoitohenkilökuntaa, lääkärityövoimaa ja muuta työvoimaa. Vapaaehtoistyöntekijöitä oli yhtä paljon. Tämän nähtiin vaikuttavan selvästi annettavan hoidon laatuun.

 

Myös 2011 ilmestyneessä artikkelissa varoitettiin eettisestä ristiriidasta, joka syntyy kun vastakkain on osakkeenomistajien hyvinvointi ja potilaiden hyvä kuolema. Kaksikymmentä vuotta Terhokodin (joka on osa julkista terveydenhuoltoa, ei yksityinen yritys) budjettia tehneenä tiedän, että mikäli haluttaisiin lisätä taloudellista tuottavuutta, toimintoja ja henkilökuntaa olisi pakko vähentää. Terhokoti on kuitenkin syöpäjärjestötoimintaa, jossa tarkoitus on tuottaa hyvää hoitoa mahdollisimman monelle.

 

Terveydenhuollon kustannukset kasvavat mm. väestön vanhenemisesta ja lisääntyvistä lääkekustannuksista johtuen. Saattohoitoa on tähän saakka pidetty paljolti ei-välttämättömänä lisäkustannuksena. Terveydenhuollon päätehtäväksi on nähty työikäisen väestön työkyvyn ja tuottavuuden takaaminen. Elämän lopun terveydenhuolto nähdään liian kalliiksi toteuttaa.

 

Arviolta kaksi kolmasosaa kuolemaan johtavaa tautia sairastavista tarvitsee erityisosaamista vaativaa palliatiivista hoitoa ja yksi kolmas osa erikoistunutta saattohoitoa. Se taas vaatii osaamista ja monipuolisia hoitomuotoja (mm laajan valikoiman lääkityksiä).

 

Suuri osa elämän lopun terveydenhuollon kustannuksista kuitenkin syntyy muusta kuin palliatiivisesta- tai saattohoidosta. Merkittävin kustannuserä on sairaalahoito. Elämän lopun hoitokustannuksista sairaalakulut muodostavat n 2/3- ¾ .

 

Saattohoito vaatii riittävän määrän osaavaa henkilökuntaa voidakseen tuottaa ihmisille kivuttoman ja rauhallisen kuoleman ja tukea omaisille. Yksityisten taloudellisten intressien korostuminen johtaa paitsi hoidon karsimiseen, myös yhteiskunnallisten kustannusten kasvuun lisääntyvinä sairaala- ja poliklinikkakäynteinä.


Palaa blogilistaukseen