Kiitospuhe

Olen erityisen iloinen siitä, että nyt saamani Konrad Reijowaaran palkinto tulee kollegakunnalta. Iloitsen myös siitä, että Duodecim seura ja kollegakunta näkee hyväksi ja tarpeelliseksi nostaa palkinnon arvoiseksi toiminnan, jossa inhimillisen kärsimyksen hyväksyminen nähdään tälle yhteiskunnalle vieraaksi.

 

Arkkiatri Risto Pelkonen on sanonut, että kulttuurin tilaa voidaan arvioida sen perusteella kuinka se suhtautuu heikoimpiin ja hauraimpiin jäseniinsä. Kuoleva ihminen täyttää kaikissa suhteissa hauraan ja voimattoman yhteiskunnan jäsenen tunnusmerkit.

 

 

Lääkärikunta muodostaa profession, jonka tehtävä on suojella ja ylläpitää elämää ja taata kärsimyksen lievitys silloin, kun elämän jatkuminen ei ole mahdollista.  Vaikka toisinaan julkisuudessa annetaan ymmärtää, että tätä ammattikuntaa ajaa työskentelemään ahneus ja oman edun tavoittelu, lääkärikuntaa leimaa edelleenkin aito halu auttaa ihmisiä. Kun kaksi tai useampia lääkäreitä kohtaa, puhutaan potilastapauksista. Tämä on toisaalta omiaan ajamaan lääkärit viettämään aikaa keskenään, sillä ei-lääkärille joutuminen lääkäriseuraan voi edellä mainitusta syystä olla piinallisen pitkäveteistä. Mutta se kertoo myös jotain ammattikunnan sitoutuneisuudesta.

 

Näen nyt Duodecim seuran myöntämässä Konrad Reijowaaran palkinnossa kaksi dimensiota. Otan sen vastaan henkilökohtaisena tunnustuksena pitkäkestoisesta työstä, mutta myös tunnustuksena saattohoidolle ja Terhokodille. Haluankin kiittää loistavaa Terhokodin työryhmää, joka ammattitaidolla ja sitoumuksella työskennellen on antanut minulle tilaa osallistua erilaisiin talon ulkopuolisiin hankkeisiin.

 

Amerikkalaisen journalistin Edward R Murrow’n sanoin ei voi tehdä hyviä uutisia huonoista käytännöistä. Olen joutunut pahoittamaan joidenkin kollegoiden mielen provokatiivisuudella. Pahoittelen tätä. Näen kuitenkin lääkärin ammatilliseksi velvollisuudeksi osoittaa niitä mustia alueita, joilla ammattikunta ei täysin kykene täyttämään sillä olevia velvoitteitaan.

 

Lääkärin tehtävä ymmärrykseni mukaan on paitsi hoitaa hyvin potilaitaan, myös osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun tietojensa ja taitojensa pohjalta. Tätä olen pyrkinyt tekemään, ja pääasiallisin tieteellinen julkaisufoorumini on Duodecimin lisäksi ollutkin Helsingin Sanomien puheenvuoro palsta.  En ole tutkija, vaan kliinikko mutta ylpeä sellainen Hassisen konetta mukaillakseni.

 

Haluan lausua kiitokseni Duodecim seuralle ja samalla koko kollegakunnalle osakseni tulleesta arvostuksen osoituksesta josta Konrad Reijowaaran palkinto kertoo.

 

Roomalainen senaattori Cato päätti kaikki puheensa sanoihin : Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä. Näin sitten lopulta tapahtui.  Minä muuten olen sitä mieltä, että kärsimyksetön kuolema on inhimillinen perusoikeus, ja se ettei se toteudu on puolestaan ihmisoikeusrikkomus.

 

Kiitos !

 


Palaa blogilistaukseen