Saattohoidon johtaminen

Oleellista on sitoutuminen. Se on sitä, että itse tietää mihin pyrkii, miten ja miksi. Se on myös pyrkimystä parhaaseen mahdolliseen. On vaikea edellyttää toisilta jotain, mitä itse ei pyri tekemään.

 

Saattohoidon johtamisessa tärkeää on myös työn merkityksen ja tärkeyden näkeminen. Se ei tarkoita oman tärkeyden korostamista, vaan tilanteiden ainutlaatuisuuden näkemistä. Kuoleminen on ainutkertaista ja siihen liittyvä suru ja kärsimys merkitykseltään koko tulevaakin elämää muokkaavia tekijöitä.

 

Ajatus, että olen täällä vain töissä, toisen kuolema ei minua henkilökohtaisesti kosketa, on itsesuojelua. Kärsimyksen tulee koskettaa ja satuttaa myös saattohoitotyötä tekevää. Muutoin työ on yhdentekevää sekä kuolevalle että työtä tekevälle. Välittäminen, inhimillinen yhteys on se mikä tekee saattohoitamisesta erityistä.

 

Sairaiden ihmisten hoitamisessa uupumusta pidetään usein työntekijän taakkana ja uhkana. Uupumus ei synny työn määrästä, ainakaan yksinomaan, vaan työn tyhjyydestä. Työn merkityksellisyys puuttuu. Uupumus voi syntyä myös taakan liiallisesta raskaudesta silloin, kun koskettavuutta on hallitsemattomasti.

 

Johtajan tehtävä on asettaa itsensä alttiiksi.  Jos johtaja ei näe työn merkitystä, ei kukaan muukaan sitä ennen pitkää enää havaitse. Saattohoidossa se tarkoittaa, että inhimillinen kärsimys on jotain joka ei ole hyväksyttävissä. Jotain jolle täytyy yrittää tehdä jotain.

 

Voiko edellyttää toisilta, että he tietoisesti tekisivät jotain joka uuvuttaa ja satuttaa heitä? Jos työn tekeminen on sitä, että sillä taataan taloudellinen perusta elämälle muualla, niin ei. Työllä voi olla muitakin sisältöjä. Saattohoidossa työ on perustaltaan moraalisesti hyvää, sarja oikeita tekoja eettisessä mielessä. Vaikka työn tekeminen uuvuttaisi, voi sanoa itselleen tehneensä jotain inhimillisesti oikeaa.

 

Kyynisesti ajattelevalle kaikki edellä mainittu on hölynpölyä. Sairaalat toimivat tuotantolaitoksina, joilla on tietty yhteiskunnallinen tehtävä. Voidaan myös ajatella, että kyse on ideologisesta sumutuksesta jolla luodaan työntekijöille kutsumuspainetta. Mielestäni onkin väärin, että ihmiset joutuvat alipalkattuina tekemään hoitotyötä. Ja inhimillistä auttamisen halua käytetäänkin palkkojen pitämiseen matalina.

 

Tunne työn oikeutuksesta tekee siitä mielekästä. Muutoin me kaikki toimisimme niillä alueilla, missä rahan saanti on maksimoitu. Jos työn moraalinen oikeutus on pelkästään työntekijän oman pään sisäistä, eikä näy yhteiskunnallisessa arvostuksessa se ei kuitenkaan kanna kovin pitkälle. 

 

Aivan kuten inhimillinen kärsimys on asia, jota ei tule hyväksyä, on sen lievittämiseksi tehty työn arvostuksen noustava. Se työ jota ihmiset tekevät toisten hoitamiseksi on arvokasta ja se pitäisi myös tunnustaa. Ja sen tulisi näkyä. 


Palaa blogilistaukseen