Viikko takana StChristophersissa

Viikko Lontoossa alkaa antaa jo hieman enemman perspektiivia saattohoidon erityispiirteisiin taalla. Edelleenkaan osaamisessa en havaitse eroja. Ongelmat ovat pitkalti samankaltaisia. Lehdistossa kirjoitellaan vanhusten hoidon huonosta tasosta ja esitellaan jarkyttavia kertomuksia vanhuksista, jotka omaiset loytavat hoitokodista likaisina ja nalkaisina omissa (jopa toisten) ulosteissa makaamassa.

 

Saattohoidossa merkittavin ero on moniammatillisuudessa. Suomessakin puhutaan siita, mutta taalla potilasta ja perhetta on useimmiten auttamassa leegio ammattilaisia. Suunnitelmat tehdaan moniammatilisissa kokouksissa. Jos potilaan ongelma liittyy ravitsemukseen, tapaa han ravitsemusterapeutin. Perheeseen liittyvat asiat keskustellaan sosiaalitytontekijan kanssa. Jos ongelma on neurologinen, potilas tapaa neurologin jne.

 

Toisaalta se on osin johtanut siihen, etta selvitellaan asioita ja tormataan ongelmaan mita havaituille seikoille sitten tehdaan. Kuolevalta ihmiselta tutkitaan kalium arvo, ja jos se on koholla joudutaan ongelmalliseen tilanteeseen. Kuinka intensiivisesti erilaisia havaittuja poikkeamia yritetaan hoitaa. Useimmiten hoito ei muuta ennustetta eika potilaan vointia.

 

Kotisairaanhoidossa merkittavin ero on se, etta potilaan hoidosta vastaa edelleen omalaakari. Konsultoiva laakari antaa omalaakarille erikoisalansa mukaisesti neuvoja. Esimerkiksi saattohoitolaakari kertaa miten laakityksia voisi muuttaa. StChristophersin kotisairaanhoitajat tekevat kotikaynteja samaan tahtiin kuin Terhokodissa. Kullakin hoitajalla on 25-30 potilasta vastattavanaan. Julkisen sektorin kotisairaanhoito toimii kuten Suomessa. Oisin on mahdollista saada Marie Curie - jarjeston kautta yohoitaja.

 

Potilaat ovat yhta avoimia ja halukkaita yhteistyohon kuin Suomessakin. Vaikka sitten Suomesta tulevan konsultoivan laakarin kanssa. Vain yksi potilas 6 tyopaivan aikana on kieltaytynyt tapaamasta minua. Yleensa kaikki ovat uskomattoman huumorintajuisia ja hauskoja ihmisia. Niinkuin Terhossakin, niinkauan kuin jaksavat.

 

Myos monikulttuurisuus on vanhassa supervallassa toista luokkaa kuin Suomessa. Osastokierrolla puhun parempaa englantia kuin potilaat keskimaarin. Ainakin aksentit ovat hyvin erilaisia.

 

Kipulaakkeina taalla kaytetaan alfentanyylia ja morfiinia. Suomessa fentanyyli ja oksikodoni ovat enemman kaytettyja. Metadonia ei kipulaakkeena kayteta, ainakaan StChristophersissa. Muu oirelaakitys noudattelee Suomesta tuttua.

 

Sahkoinen kirjaaminen on ollut kaytossa muutaman vuoden ja osin tehnyt tyon todella hankalaksi. Osittain onkin jouduttu palaamaan papereihin. Kotikaynneilla ei usein ole verkkoa ja osastoilla hoitohenkilokunta viettaa paljon aikaa koneidensa takana. Sopivaa toimintamallia on syyta miettia tarkkaan. Jonkinlainen yhdistelma dokumentointi?

 

Vapaaehtoisia en juuri ole nahnyt. Eivat kuulemma enaa tyoskentele osastoilla? Ehka sitten paivasairaalassa. 

 

Huomenna tutustun Pricess Royal hospitalin palliatiiviseen konsultaatiotoimintaan. Keskiviikkona paivasairaalaan StChristophersissa ja olen mukana taas kipukonsultaatioissa. Torstai on laakareiden koulutuspaiva ja perjantaina viela kotikaynteja. Valissa tapaamiset Director of Supportive care Nigel Hartelyn ja Dame Barbara Monroen ( Dame Cicely Saundersin tyon jatkaja) kanssa.


Palaa blogilistaukseen