Sisyfoksen työ

Merete Mazzarella kirjoittaa kolumnissaan Yliopisto-lehdessä (1/2011) Sisyfos myytistä, jossa kuolemaa huijattuaan Sisyfos joutui ikuisesti vierittämään kiveä kohti vuoren huippua. Aina uudestaan kiven vieriessä huipun saavutettuaan takaisin alas.

 

Hyväksymällä työnsä tarkoituksettomuuden Sisyfos saattoi olla onnellinen.

 

Mazzarella pohtii kirjoituksessaan Sisyfos myytin ja kuoleman hyväksymisen suhdetta. Onko kieltäytyminen hyväksymästä kuolemaa  kypsymätöntä hän kysyy. Vai onko se tapa pysyä elämässään onnellisena?

 

Buddhan mukaan kaikista ajatusharjoituksista oman kuoleman pohtiminen on paras. Elämän rajallisuuden havaitseminen luo pohjaa moraaliselle ajattelulle. Oman haurastumisen ja kuoleman ajatteleminen pakottaa myös nöyrtymään. Onko se sitten hyväksi? Vai onko se enemmänkin pelkoa hylätyksi tulemisesta ja turvattomuudesta.

 

Voiko siis hyväksymällä oman kuolemansa tulla onnellisemmaksi? Ainakin sillä tavoin poistaa elämästään  turhan kamppailun kuoleman kanssa, joka syntyy väistämättömän kieltämisestä ? Vai poistaako.

 

Nuorena on taipuvaisempi kieltämään kuolevaisuutensa. Kun opetan nuoria lääketieteen opiskelijoita, pyydän heitä ajattelemaan omaa kuolemaansa. Usein tämä herättää heissä hämmentynyttä huvittuneisuutta.  Jonkinlainen rajapyykki oman kuoleman ajattelussa tulee 50 vuotiaana. Sen jälkeen kuolema on tietysti ajallisestikin lähempänä kuin syntymä ja oma ruumis jatkuvasti muistuttaa raihnautumisesta.

 

Kun kuolemisesta tulee oman elämän todellisuutta, voisi ehkä ajatella kiven viimeisen kerran vierineen vuoren alle ja huipulla istuvan vierittäjän huokaisevan ettei enää jaksa mennä sitä hakemaan. Mitä hän silloin hyväksyy? Sisyfos myytissähän vieritys ei ikinä lopu. Jatkamalla kivenpyöritys ajattelua edellä esitetyllä tavalla tekee väkivaltaa myytille.

 

Kuoleman hyväksymisessä loppu kuitenkin aina häämöttää. Itse asiassa vaikeus onkin juuri siinä, että kuolema merkitsee luopumista ja päättymistä. Siksi sen hyväksyminen ei välttämättä tuo onnellisuutta. Se voi tuoda filosofista perspektiiviä elämään.

 

Kun kohtaan päivittäin työssäni ihmisiä, joille kysymys omasta kuolemasta ei enää ole abstrakti vaan reaalimaailmaa jo lähitulevaisuudessa, ihmettelen aina sitä suhteellista levollisuutta joka heiden mielessään monasti on. Toisaalta läheisten on usein vaikeampi päästä samaan hyväksymisen tai alistumisen tasoon. Uskoisin että sillä on jotain tekemistä sen kanssa, ettei enää jaksa eikä näe mieltä mennä hakemaan sitä pirun kiveä vuoren juurelta.

 

Sokrateen ottaessa myrkkymaljansa, oppilaat ihmettelivät hänen tyyneyttään ja kysyivät eikö hän koe  kuolemaansa epäoikeudenmukaisena. Sokrates vastasi, että ei koska jos kuolema olisi oikeudenmukainen, hän olisi ansainnut sen. Nyt hän tyytyy hänelle asetettuun tuomioon


Palaa blogilistaukseen