Kuoleman kriisi

Käsitykset siitä, miten sairastaminen ja kuolema liittyvät toisiinsa ovat vaihdelleet kulttuurisesti ja ajan mittaan. Samaten on vaihdellut se, kuinka eri tiloihin on lääketieteen keinoin voitu vaikuttaa. Hoitopäätöksen kiireellisyys on määritellyt sitä, kuinka kriisi on ymmärretty. Kriisillä on voitu tarkoittaa hätätilannetta, ristiriitaa, vaikeasti hoidettavaa tilannetta tai ylitsepääsemätöntä tilannetta. Kuolevan potilaan kriisit ovat erilaisia taudin eri vaiheissa.

 

Kriisiin reagointi on riippuvaista siitä mikä milloinkin on potilaan kannalta asianmukaista. Massiivi verenvuoto johtaa eri toimiin saattohoidossa ja onkologisessa yksikössä. Saattohoidossakin reagointiin vaikuttaa onko tila reversiibeli. Hyperkalseminen kriisi elämän loppuvaiheilla ei välttämättä muuta hoitolinjaa.

 

Kuoleman kriisiä toisesta näkökulmasta edustaa se, ettei kuolevan ihmisen hoito edelleenkään täytä odotuksia. Kipu edelleen on alihoidettua. Kanadassa tehdyn tutkimuksen mukaan alihoidetun kivun prosentuaalinen osuus on jopa kasvanut vuodesta 1999 (40 %) vuoteen 2006 (48 %).

 

Loppuvaiheiden hoidossa pohdintaa herättää myös elämää niin sanotusti pidentävien toimien käyttö. Yhden obduktiotutkimuksen mukaan saattohoitopotilaiden yhtenä kuolinsyynä tai vaikuttavana syynä on pneumonia 79 % tapauksista ja pääkuolinsyynä 44 %. Tuleeko pneumoniaa siis hoitaa saattopotilaalla? Antibiooteilla on tutkimusten mukaan kuitenkin voitu vain minimaalisessa määrin kääntää kuolemaan johtavan infektion kulkua. Oirelievityksessäkin antibiooteista näyttäisi olevan hyötyä ainoastaan virtsatieinfektioissa ja joskus hengitystie-infektioissa. Pitkittääkö hoito kuolinprosessia ja lisää kärsimyksiä vai vähentääkö limaneritystä pneumoniassa? Päätöksenteko jää lopuksi kliinikolle.

 

Saattohoito on heiluri elämän ja kuoleman välillä. Siihen liittyy yhteisyyden ja hylätyksi tulemisen tunteita. Myös toivoa ja resignaatiota. Toivoa jatkuvuudesta ja pelkoa annihilaatiosta. Kuinka näihin kriiseihin voidaan vastata.

 

Kuolemassa kummallisinta on muuttaa päätöksentekostrategiaa kun parantava linja ei auta. Prognoosin teko ja vaikeus diagnostisoida lähestyvä kuolema ovat hankaloittamassa potilasta parhaiten auttavan hoitolinjan valintaa.


Palaa blogilistaukseen