Kenelle saattohoitoa?

Kun sairaus on johtamassa kuolemaan, hoidon tarkoitus on helpottaa oireita ja tukea potilasta ja hänen läheisiään. Aina ei ole täysin selvää, missä vaiheessa ja kenelle saattohoitoa kulloinkin tarjotaan. Tai mitä se pitää sisällään. Tai missä hoito toteutetaan.

 

Kukaan ei halua saattohoitoon. Kaikki haluaisivat elää terveinä ja hyvinvoivina. Tästä syystä saattohoidon aloittamiseen usein liittyy monenlaista epätietoisuutta, ahdistusta ja murhettakin.

 

"En haluaisi että päätyisit saattohoidettavakseni, mutta jos sairastut vakavasti eikä paranemisesta ole toivoa, toivon että voisit tulla potilaakseni". Tätä lausetta olen usein käyttänyt. Vaikeaan sairauteen liittyy usein hankalia oireita. Lähestyvä oma kuolema on myös pelottava ja luopuminen tuskallista. Kaikkiin näihin saattohoidossa pyritään vaikuttamaan.

 

Saattohoitoon ei pitäisi tulla itseltä salaa tai pakotettuna. Joskus saa kuulla, että potilas oli keskustelematta siirretty saattohoitoon. Toisinaan taas, että saattohoidolla oli ymmärretty kaiken hoidon lopettamista ja aktiivista potilaan "kuolettamista". 

 

Saattohoito on huolenpitoa ja potilaan toiveiden ja tarpeiden tyydyttämistä. Ongelmia syntyy silloin, kun toiveet (potilaan tai läheisten) ovat mahdottomia toteuttaa. Silloin kun toivotaan, että jokin hoito jossain vaoisi vielä kääntää koko tilanteen paremmaksi. Kun ajatellaan, että läheinen ihminen voisi vielä kuntoutua ja palata normaaliin elämään.

 

Toisaalta saattohoidossakaan mikään hoitomuoto, josta voi olla apua ei ole poissuljettu. Tarvitaan kokemusta ja ammattitaitoa päättämään mistä milloinkin on apua. Läheiset ihmiset saattavat olla pettyneitä ratkaisuihin, koska läheisenä oleminen tarkoittaa juuri sitä että haluaisi mahdottomia. Toisinaan voi olla hyvin vaikea uskoa, ettei vielä yksi leikkaus tai vaihtoehtohoito voisi auttaa.

 

Oman tulevan kuoleman hyväksyminen on pitkälti alistumista tosiasioiden edessä. Samalla toivo siirtyy siihen, kuinka kuolema tapahtuu. Miten pitkään voi sitä ennen elää suhteellisen aktiivisesti. Kuinka omaiset pärjäävät kuolemani jälkeen?

 

Saattohoitoa voidaan toteuttaa monissa hoitopaikoissa. Saattohoitokodit (kuten Terhokoti) toteuttavat käytännössä n 10 % syöpäpotilaiden saattohoidoista niillä paikkakunnilla, missä saattohoitokoteja on. Monet muutkin sairaudet johtavat kuolemaan, ja niiden kohdalla saattohoidon järjestäminen on vielä kesken.

 

Suuri osa potilaista hoidetaan elämän lopulla sairaaloissa, terveyskeskuksissa, kotisairaanhoidossa ja vanhustenhoitolaitoksissa. Saattohoitokotiin potilaat tulevat lääkärin lähetteeellä niissä tilanteissa, kun edeltävä hoitopaikka katsoo tarvittavan erityisosaamista.

 

Terhokoti sijaitsee Helsingissä, ja alueen väestömäärä on yli miljoona ihmistä. Osastolla voi olla kerralla 17 potilasta ja avohoidossa n 70 potilasta. Tästä seuraa väistämättä, että hoidossa joudutaan priorisoimaan. Kaikkia ei voida hoitaa. Priorisointi tarkoittaa sekä sitä, että hoitoon otoissa mietitään mikä kellekin voisi olla paras hoitopaikka. Samaten jo hoidossa ollessa joudutaan miettimään, tuleeko hoitoa jatkaa saattohoitokodissa vai siirtää potilas jonnekin muualle.

 

Mikäli katsotaan, että saattohoitokoti-hoitoa tulee tarjota suuremmalle potilasmäärälle, tulee hoitokapasiteettia lisätä. Pääkaupunkiseudulla tarvittaisiin (laskennallisesti) noin 40 erikoistunutta saattohoitopaikkaa ja 40-50 saattohoitoon erikoistunutta kotisairaanhoitajaa ja kymmenkunta lääkäriä.

 

Väestön ikääntyminen, omaishoidon mahdollisuuksien mahdollinen väheneminen sekä syöpähoitojen kehittyminen (=enemmän elossaolevia syöpäpotilaita joilla saattaa olla oireita) tulevaisuudessa lisäävät tätä tarvetta.


Palaa blogilistaukseen