HOIDON RAJAUKSET – KENELLE JA MILLOIN

Hoitojen rajaamisella tarkoitetaan pidättäytymistä sellaisista hoidoista, joilla ei enää katsota olevan hyötyä kyseiselle potilaalle. Esimerkkejä ovat ei-elvytetä päätös ja pidättäytyminen hengityskonehoidosta. Voidaan myös rajata ettei potilasta lähetetä sairaalaan vaan hoidetaan loppuvaihe siinä hoitopaikassa missä potilas on tai kotona.

 

Pysähtyneen sydämen elvyttämisestä pidättäytyminen on potilaan etujen mukaista, sillä vaikeasti sairaan ja kuolemaa lähestyvän ihmisen sydän ei lähde pysähdyttyään käyntiin. Loppuvaiheen ALS potilaan laittamisella hengityskoneeseen voitaisiin ylläpitää elämää mutta ei aktiivista toimivaa elämää. Syöpäpotilaan nestehoito saattohoitovaiheessa lähinnä lisäisi kipuja ja turvotuksia.

 

On siis järkevää olla tekemättä kaikkea, mihin lääketiede tarjoaisi mahdollisuuden.

 

Hoidon rajaamisella voi olla myös toinen puoli. Liian varhainen rajaamispäätös tehdään tilanteessa, missä potilas ei täysin ymmärrä tai hahmota millaisiin tilanteisiin se on tarkoitettu. Rajaaminen ei voi myöskään olla mekaanista, tiettyyn diagnoosiin perustuvaa. Joskus on voinut käydä myös niin, että varhainen rajaamispäätös, joka on kirjattu sairauskertomukseen, on johtanut siihen, ettei potilas saa tarvitsemaansa hoitoa. Tai päivystyspoliklinikalla todetaan, että koska on ei-elvytetä päätös se välttämättä rajaa muitakin hoitoja. Näinhän ei ole.

 

Hoitoa koskevat päätökset ovat lääketieteellisiä päätöksiä, jotka lääkärin tulee tehdä yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Hoitopäätöksiä tai – suunnitelmia voidaan myös muuttaa tilanteen muuttuessa. Ihminen voi haluta, ettei elämää ylläpidetä tarpeettoman pitkään heti kuultuaan vaikean diagnoosinsa. Käsitys siitä, mikä ylläpitää elämää ja mikä parantaa elämää lisäämättä siihen aikaa vaihtelevat. Nielemään kykenemättömälle ihmiselle ravintoletku vatsanpeitteiden läpi lisää hyvää aikaa pitkittämättä tarpeettomasti huonoa kuoleman odotusaikaa. Samoin hengityksen tukeminen voi kajoamattomalla tavalla  vähentää oireita, mutta jääminen hengityskoneeseen olisi ollut ratkaisu jolla passiivisena kuoleman odottaminen pitkittyisi.

 

Rajaamista tärkeämpää on hoidon suunnittelu ja ennakointi. Kumpaakin tehdään koko hoidon ajan sairauden edetessä ja oireiden ja voinnin muuttuessa. Kipeä murtunut lonkka leikataan vaikka elämää olisi viikkoja jäljellä. Se on kivun hoitoa. Mikä on tarpeetonta tai hyödytöntä tulee keskustella potilaan kanssa. Se ei tarkoita, että potilaana oleva ihminen olisi tarpeeton tai että hänen hoitamisensa arvioitaisiin hyödyttömäksi. Se tarkoittaa, että toimenpide saattaa olla yhdessä vaiheessa tärkeä ja hieman myöhemmin jopa vahingollinen tai ainakin haitallinen.

 

Terhokodin hoidon piirissäkin on ihmisiä hyvin erilaisissa tilanteissa ja eri vointisia. Se, että on saattohoidossa rajaa joitakin hoitomuotoja. Palliatiivinen hoitovaihe asettaa myös joitakin rajoituksia, mutta ne eivät ole täysin samoja kuin kuoleman ollessa jo varsin lähellä. On mahdotonta sisällyttää yhteen lyhenteeseen (DNR) kaikkia rajauksia ja yksilöllisiä suunnitelmia, joita potilaalle tehdään. Siksi yksinkertaistavien rajausten teko on hyödytöntä. Tai haitallista.

Ideaalisessa tilanteessa lääkäri keskustelee potilaan ja hänen läheistensä kanssa ja kertoo mikä on viisasta potilaan hoidossa. Läheiset ja potilas puolestaan kertovat mitä he siitä ajattelevat. Tämän jälkeen lääkäri tekee hoitosuunnitelman joka sisältää tarpeelliset rajaukset.

 

Tämä blogi pohjaa keskusteluun Leena Ahlströmin (Terhokodin ylilääkäri 1.10.2017 lähtien) kanssa.


Palaa blogilistaukseen