VIISI TÄRKEINTÄ SEIKKAA,

joita kuolevan omaisen tulisi ottaa huomioon? Löysin tämän luettelon Googlesta. Kyse on kirjoittajan näkemyksestä ja tavasta muotoilla merkityksellisiksi näkemänsä asiat. Kun hiukan aikaa mietin näitä, päätin tehdä listasta apuvälineen lääketieteen kandiopetukseeni. Otin näkökulmakseni kuinka voin edistää ihmisen mahdollisuutta toteuttaa luettelossa mainittuja asioita ja mitä ne merkitsevät.

 

 

Kukaan ei oleta, että tietäisit mitä pitää tehdä.  Läheisen kuolema ei ole tekninen tai hoidollinen tapahtuma. Eikä tapahtuma lainkaan, vaan menetys. Läheisen tehdessä kuolemaa, voi tuntua siltä että pitäisi hallita tilanne. Olisi hyvä löytää käsikirja, jonka mukaan edetä. Sairaanhoitaja tai lääkäri läheisenä voi piiloutua ammatti minän taakse. Moni kätkeytyy muun osaamattomuuden taakse. Teenkö jotain väärin? Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Minulle hoitavana lääkärinä on oleellista kertoa, että minä kerron millaisia asioita joutuu kohtaamaan, ja mitä niiden suhteen voi käytännössä tehdä. Läheisen tehtävä on olla lähellä.

 

Pidä ensiarvoisena, että osoitat kuolevalle rakastavasi häntä.  Kuolema on monesti pelottavaa ja usein yksinäistä. Rakastaminen tai välittäminen on turvaavan tunnetilan luomista. Etenkin kun sairaus tekee ihmisestä heikon ja apua tarvitsevan, taakkana olemisen tunne voi kasvaa sietämättömäksi. Joskus välittämiseen kuuluu suuttumus ja väsymys. Jos on välinpitämätön, ei tarvitse suuttuakaan. Voi ajatella olevansa tässä vain töissä. Oma määritelmäni saattohoidosta on ollut viimeiset 15 vuotta ”turvallinen paikka kärsiä”. Lääkärin ja hoitajan tehtävä on antaa mahdollisuus osoittaa välittämistään. Ottamalla tehtäviä pois, järjestämällä tilaa ja tilaisuuksia ja suhtautumalla kannustavasti ja kunnioittavasti läheisen ihmisen läheisyyteen potilaana olevan omaisensa kanssa.

 

Kunnioita kuolevan päätösvaltaa häntä itseään koskevissa asioissa. Itsekunnioitus ja oman arvon tunteminen perustuvat siihen, että voi säilyttää mahdollisimman suuren osan itsemääräämistään. Minussa on aina herättänyt suurta arvostusta sellainen läheisen olemisen tapa, jossa hän kysyy heikoltakin potilaalta haluaisitko tämän tehtävän näin. Vaikka potilas olisi hieman sekava, hänen kommunikaationsa olisi koneen varassa ja hidasta ja vaikka hän ei heti osaisi sanoa mitä haluaa. Sama koskee hoitajia ja lääkäreitä. ”Voinko raottaa peittoa ja katsoa turvonneita jalkojasi. Haluaisitko että sinulle tehdään tämä toimenpide? Saanko puhua tästä asiasta puolisosi kanssa?”

 

Hyväksy tosiasia, että hän on kuolemassa. On hyvä pitää kiinni elämästä, mutta tuulimyllyjä vastaan taistelu kuluttaa turhaan energiaa. Saattohoidossa lähtökohta on, että potilaana oleva henkilö on kuolemassa. Sitä ei pidä korostaa tarpeettomasti. Ei myöskään ole aina hyvä ”saada ihmistä ja perhettä ymmärtämään mitä tapahtuu”. Kuoleminen ei ole jatkuvan puheen aihe, eikä se ole puheenaihe lainkaan jos perhe ei ole halukas sitä vastaanottamaan. Usein helpottaa, kun päästään yhteiseen ymmärrykseen siitä mitä ja milloin on tapahtumassa lähestyvässä kuolemassa. Väkivalloin tuputettu kuoleman ajatus kuitenkin voi olla traumaattista.

 

Ole apuna luomassa rauhallinen ympäristö sairastaa/kuolla. On hyvä jos kuolemassa oleva ihminen itse voi päättää missä hän kuolee. Rauhallinen paikka voi olla kotona, mutta myös hoitopaikassa. Kyse voi olla muiden ihmisten tavasta suhtautua tilanteeseen ja heidän rauhallisuudestaan. Oma huone voi olla rauhan tyyssija mutta myös pelottava eristyshuone – ”saattohoitohuone”. Eräskin potilaani sanoi, että kun hänet siirrettiin yhden hengen huoneeseen ja lääkäri alkoi käydä useammin hän tiesi, että nyt olen kuolemassa.

 


Palaa blogilistaukseen