MÖRKÖ

”On tienoo äkkiä niin hiljainen ja musta ja mörkö niin kuin vuori tuijottaa, ja jäinen maa on täynnä kammotusta, kun kuustakin pois värit putoaa. Ja Nyyti sanoi: helppoa ei tule olemaan! Tuo mörkö on niin kamala, etten luullutkaan!” (Tove Jansson)

 

Meitä pikku Nyytejä on helppo pelotella. Oma mörköni on elämänmuutos, jonka Terhokodin johtamisen poisjäänti aiheuttaa. Maa ei kuitenkaan ole täynnä kammotusta vaan vähitellen kasvavaa innostusta. Uutta päin.

”Sitä paitsi, sinä typerä narri, kuka on määrännyt elämäsi pituuden? Sinä luotat lääkäreiden laskelmiin. Katso mieluummin mitä kokemus osoittaa. Yleisen mittapuun mukaan olet jo pitkään elänyt erityisestä armosta. Olet ylittänyt elämän tavanomaiset mitat” kirjoittaa Michel de Montaigne esseessään ’Filosofia opettaa meitä kuolemaan’.

 

Johan tätä on tullutkin ja sama pätee myös sinuunkin rakas lukija. Ei ole mitään oikeaa mittaa olemassa. Eikä oikeudenmukaisuutta, kun puhutaan elämän pituudesta. Asioita vain sattuu meille kaikille. Miten monin tavoin kuolema voikaan yllättää meidät. ”Emmekö ole nähneet erään kuninkaamme saavan surmansa turnajaisissa? Ja eikö eräs hänen esi-isistään kuollut törmättyään sikaan? Aiskhylosta oli ennustus varoittanut sortuvasta talosta, turhaan hän oli varuillaan; hänet iski kuoliaaksi kilpikonnan panssari joka putosi lentävän kotkan kynsistä …” (kirjasta Filosofin kuolema[i]) Kuoleman sattumanvaraisuus ja epäoikeudenmukaisuus voi myös lohduttaa. Kuolema ei olekaan rangaistus.

 

En ajatellut ihan vielä kuolla, enkä tietoisesti ole sitä tekemässäkään. Elämän hauraus saattaa monesti yllättää meidät. Suunnitelmat muuttuvat.

 

Älä vaivu sovinnolla tuohon rauhaisaan yöhön

Vanhuuden tulisi palaa ja raivota päivän päättyessä

Raivoa, raivoa vasten valon kuolemaa

 

Sillä viisaat tietävät lopussa pimeys on oikein

heidän sanansa eivät tuoneet valkeutta

älä vaivu tuohon rauhaisaan yöhön

 (Dylan Thomas, vapaa suomennokseni)

 

Vanheneminen ja kuolema – Antti Eskolan ’Vanhuus’ (2016) kirjan lukeminen antoi tähänkin hieman perspektiiviä. Osmo Soininvaara kirjoitti minulle, kun kerroin lopettavani johtamisen ja ylilääkäriyden: on hyvä asia kun ihmiset riittävän varhain jäävät pois ja antavat muille tilaisuuden. Vaikka itse kokisivat olevansa kuinka hyviä!

 

Mutta ei pidä jäädä makaamaan, vaan ”raivota vasten valon kuolemaa”.

 

Tämä on (ehkä) viimeinen blogi ylilääkärinä. Haikeutta en tunne. Pikemmin intoa mahdollisuuksista, joita uuden kehittäminen ja asioiden katsominen uusista perspektiiveistä antaa. Siis mörkö onkin kuin muumien mörkö – ei lainkaan pelottava.

 

Yksi mörkö kuitenkin jää tieltäni tienposkeen. Voin keskittää energiani saattohoidon sisällön kehittämiseen halutessani. Ei enää hallintohimmeleitä (kiitos J.Sipilä ilmauksesta).

 

Kiitos kaikesta tähän astisesta ( johtaja ja ylilääkäri 1.12.1993 – 31.9.2017). Jatkossa konsultti ja lobbari ( con = huijata, insult = loukata).



[i] Kaitaro & Roinila. Summa 2004.


Palaa blogilistaukseen